
Olet saapunut Kiuruveden Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön sivuille. Täällä ollessasi voit tutustua vasemmalta löytyvän navigaation avulla järjestömme toimintaan ja vasemmistolaiseen politiikkaan kohti oikeudenmukaista maailmaa. Vasemmistoliitto toimii suomalaisen yhteiskunnan, ja ennenkaikkea pienituloisten sekä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolustajana. Tavoitteemme on uudistaa ja edistää ihmisten välistä kohtelua tasa-arvon, vapauden ja kestävänkehityksen periaatteiden mukaan.
Kunnallispolitiikassa luottamustehtävissä toimivat tavalliset ihmiset, joita yhdistää vasemmistoliiton edustama arvomaailma. Kunnallispolitiikassa päätetään asioista, jotka ovat ihmistä lähellä olevia arjen asioita. Luottamutehtävät sivulta löydät henkilöt, jotka ovat mukana kunnallispolitiikassa päätöksentekijöinä: valtuustossa, hallituksessa, lautakunnissa, järjestöissä ja kuntayhtymissä. Toivomme, että osallistut kanssamme yhteisten asioiden hoitoon tuomalla esille omia näkemyksiäsi erilaisista kunnallispoliittisista kysymyksistä. Foorumillamme voit esittää kysymyksiä mukana oleville luottamushenkilöille ja tuleville kunnallisvaaliehdokkaille. Lisäksi sivuilta löytyy esimerkiksi ehdokkaidemme julkisia kannanottoja ja mielipiteitä, sekä ajankohtaista asiaa tulevista kunnallisvaalitapahtumistamme.
Selaa sivuja rohkeasti ja kysy, jos jokin asia jää mietityttämään. Yhteystietomme löydät niinikään näiltä sivuilta. Toivottavasti tulet mukaan ja viihdyt seurassamme.
|
Viimeisin päivitys 30.06.2009 |
Yleistä päivittelyä.. |